Koulun lopetettua toimintansa sen ensimmäinen yksityinen omistaja teki muutoksia sisätilojen järjestelyihin. Muutoksiin kuului pariovien purku, oviaukon sulkeminen ja veistosalin muuttaminen lukuisien varastokomeroiden maailmaksi. Vähäinen kulkuyhteys luokkahuoneen ja veistosalin välille jäi pienen komeronoven kautta.

Ollakseen maanneet kylmässä ja kosteassa varastossa vuosikymmenet oli ovien maali yllättävän hyvässä kunnossa. Rapsuttelu paljasti, että ovet olivat joskus olleet kermanvaaleat. Kirkkaampi valkoinen sävy oli myöhemmältä ajalta. Emme lähteneet entisöimään ovia alkuperäiseen sävyynsä, vaan pohjatöiden jälkeen maalasimme ne valkoisiksi Uulatuotteen ovi- ja ikkunamaalilla.

Karmipuut olivat pitkässä epäasianmukaisessa varastoinnissa päässet aavistuksen verran vääntymään ja käyristymään. Siitä huolimatta niistä muodostui varsin hieno kehikko. Liitokset olivat tiukat ja millintarkat, muinaisten kirvesmiesten taidonnäyte parhaasta päästä.

Karmit istuivat vanhaan aukkoonsa hyvin, kuten odottaa saattoikin. Pienistä käyristymisistä huolimatta vatupassi todisti karmien olevan moitteettomasti siinä missä kuuluikin. Saatoimme kiinnittää karmit lattaraudoilla paikoilleen ovia odottamaan. Luokkahuoneen puolelle saatiin ovilistatkin paikoilleen. Veistosalin ovilistoista ylälista oli kadonnut vuosien saatossa ja sen puolen listoitus jätettiinkin suosiolla seuraavan kesän työksi.

Jännittävin osuus työstä oli ovien asemointi. Menisivätkö ovet saranoilleen? Jos menisivät, sulkeutuisivatko ne kauniisti?

Suurten ja varsin painavien ovien paikoilleen saamiseen vaadittiin kolme miestä. Ilmassa oli onnistumisen iloa, kun ensimmäinen ovista solahti saranoihinsa kertayrittämällä! Toinen ovista vaati hieman enemmän säätöä, mutta sekin asettui lopulta paikoilleen. Kaiken huipuksi ovet sulkeutuivat moitteetta. Oli kuin ne eivät koskaan olisi aukostaan poissa olleetkaan!

Oven alkuperäinen kahva oli vuosien saatossa kadonnut, mutta saimme tyyliin sopivan korvaavan kahvan hankittua vanhoja rakennusvaraosia myyvästä nettikaupasta.

Kyläkoulun ikkunat olivat edellisen omistajan kauden alkaessa olleet kurjassa kunnossa ja hän oli ne sitten itse kunnostellut kolmen vuoden kuluessa alusta loppuun. Tämä oli tärkeä toimenpide ja pitkitti ikkunoiden elinkaarta. Kymmenkunta vuotta meni niillä korjauksilla, mutta sitten alkoivat maalit pikkuhiljaa hilseillä pois ja kitit lohkeilla. Ymmärsimme, että ikkunat tarvitsivat ammattilaisen apua.

Laitoimme Museovirastolle hakemuksen ikkunoiden entisöimiseksi ja ulko-ovien kunnostamiseksi. Hakemus sai myötämielisen vastaanoton ja avustusta myönnettiin siinä määrin avokätisesti, että saatoimme tilata entisöintityöt alakerran ikkunoille talon etelä- ja länsisivuilla. Ikkunoiden korjaus on aikaa vievää työtä ja siksi varsin hintavaa, joten kaikkia ikkunoita emme pysty yhdessä vuodessa kunnostuttamaan.

Ikkunoiden irrotus oli kinkkistä hommaa. Sisäikkunoiden saranatapit oli maalattu umpeen eivätkä ne hievahtaneetkaan paikoiltaan. Niinpä jouduimme irrottamaan ikkunat saranoineen päivineen. Ulkoikkunoissa puolestaan saranat olivat ruostuneet jumiin - ja olihan niissäkin melkoinen maalikerros elämää hankaloittamassa. Pikku nitkuttelusta ei ollut mihinkään. Hakkasimme pokien alalaitaa ensin nyrkillä ja lopulta kirveenhamaralla toivoen kiihkeästi parasta. CRC:n avustuksella useimmat ulkopokat lopulta kitkutellen irtosivat. Lasit helisten, kitinjämät lennellen - mutta ehjinä, onneksi. Muutama ulkopoka piti myös ruuvailla saranoineen irti, kun äkäisempi kirveenhamarakäsittelykään ei tuottanut toivottua tulosta.

Keittiön ikkunoiden irrotukseen toi oman haasteensa tippalaudan alla oleva ampiaispesä ja sieltä esiin hyökkivät huolestuneet ampiaiset. Ihme kyllä ketään ei pistetty, vaikka tärinää ja kolinaa oli ihan pesän portilla.

Ensimmäinen erä ulkopokia annettiin ikkunaentisöijille heinäkuussa. Tähän erään saatiin eteläsiiven ikkunat. Tyhjiin ikkuna-aukkoihin niitattiin muovit sääsuojiksi.

Ulko-ovet puolestaan olivat vuosien saatossa alkaneet roikkua niin, että karmin alta paistoi jo päivä sisään ja ovien lukkoon saaminen oli varsin hankalaa. Suunnittelimme antavamme ovet saman entisöijän laitettaviksi jolle olimme ikkunatkin antaneet. Ajatuksena oli, että ovien ulkopintaan naulatut paneelit poistettaisiin, ovi purettaisiin palasiin ja kasattaisiin uudelleen ryhtiinsä ilman paneeleita.

Hieman mieltä kaihersi se, että ovet eivät tyylillisesti olleet alkuperäiset, vaan ne oli tuotu rakennukseen jossain myöhemmässä vaiheessa.

Helojen, saranatappien, vanhojen ruuvien ja muun maalin ja ruosteen tukkiman pienen metallitavaran puhdistus oli luku sinänsä. Onneksi löytyi hyvät ohjeet, joita noudattaen kukkarokaan ei liikaa keventynyt. Aikaa ja näpertämistä hommaan kyllä saatiin kulumaan.

Maali pehmeni, kun metalliosat nakkasi viemärinavaajaliuokseen. Vahva emäs teki temppunsa ja hammasharja viimeisteli loput. Huuhtomisen jälkeen osat heitettiin vahvaan sitruunahappoon, joka hävitti ruosteen viimeistä pilkkua myöten. Kotikemistit olivat sangen vaikuttuneita tapahtuneesta. Vielä pientä rapsuttelua teräsvillalla ja saranalevyt sekä muut osaset olivat kuin suoraan kaupan hyllyltä! Aika hyvin 106-vuotiailta.

Veistosalissa oli osa karmista päässyt lahoamaan säiden vaikutuksesta. Onneksi se oli helppo korvata uudella puulla.

Heinäkuulle osui mukava reilun viikon mittainen poutajakso, jonka aikana oli hyvä maalata ikkunoiden karmeja. Vaikka kesän sää oli muuten varsin vaihtelevainen, tuli maalauspouta juuri parahultaiseen aikaan kuin tilattuna.

Elokuun alkupuolella saimme takaisin verstaalta ensimmäisen erän kunnostettuja ikkunoita. Niin tasaiset kitit, niin hienot maalit! Hyvää työtä olivat tehneet. Mukava oli laittaa komeassa kunnossa olevat pokat takaisin paikoilleen. Enimmäkseen ne hyvin menivätkin, paljon irrottamista vähemmällä tuskalla.

Ikkunoiden huomattavasti kohentuneen ulkonäön tuottaman ilon lisäksi saimme hieman myös nyrpistää neniämme: kauniiden pokien rinnalla alkoivat ikkunoiden rupiset vuori- ja tippalaudat näyttää kammottavilta. Siispä niiden kimppuun parin vuoden sisään!

Hallussamme on valokuva koulun julkisivusta noin vuonna 1912. Siinä näkyy nelipeilinen pääovi, jossa peilien välipuut muodostavat ristin. Harmittelimme monet vuodet, että kuva oli kovin epätarkka oven osalta, jotta alkuperäisestä ovesta olisi voinut teettää ennallistavan kopion. Nykyiset ovet ovat myöhempää perua eikä niiden muotokieli kuulu jugendrakennukseen.

Ratkaisu ongelmaan oli lähempänä kuin luulimmekaan. Olimme kaikki nämä vuodet kävelleet sen ylitse! Varaston lattian reikää paikkaamaan asetettu vanha, laho, harmaa ovi alkoi näyttää kummallisen tutulta ja lähempi tarkastelu paljasti sen valokuvan oveksi! Se oli riemukas löytö. Käyttöön ei siitä ovenraadosta enää mitenkään ole, mutta siitä saattoi ottaa tarkat mitat ja piirtää yksityiskohdat ylös. Selvisipä myös se, että ovi oli aikoinaan maalattu tummanruskeaksi - muutama satunnainen maalinhippunen oli vielä kiinni pehmenneessä puussa.

Emme olleet voineet kuvitellakaan, että alkuperäistä ovea enää voisi mistään löytää!

Löydön innoittamina laitoimme ovien entisöintisuunnitelmat uusiksi. Miksi entisöidä ovet, jotka eivät ole alunperin kuuluneet taloon, kun voi ennallistaa tilanteen teettämällä puusepällä vanhan oven kanssa identtiset ovet? Uudethan ne toki olisivat, mutta se on ainoa vaihtoehto, koska vanha ovi on jo kaiken avun ulottumattomissa.

Ovien ennallistamissuunnitelmia vauhditti navakkatuulinen päivä keväällä 2017. Tuuli repäisi pääoven auki niin että yksi saranoista katkesi ja karmi vaurioitui. Ovea ei voinut enää vaurion jälkeen käyttää normaalisti, vaan piti siirtyä kulkemaan sivuovesta. Puuseppä lupasi nikkaroida uudet ovet karmeineen kesän kuluessa. Odotamme jännityksellä tuloksia...

Hyvin alkanutta ikkunaentisöintiä päästiin jatkamaan alkukesällä 2017. Tällä kertaa ikkunat irrotettiin opettajan asunnon päädystä kamarien ikkuna-aukoista. Ne irtosivat huomattavasti helpommin kuin eteläisen julkisivun takkuilevat ikkunat. Ei tarvittu ainuttakaan lyöntiä kirveenhamaralla, vaan tiukimmatkin pokat lähtivät pienellä kumivasaran käytöllä.

Kamarien karmien lisäksi olivat edelliseltä kesältä jäänyt kunnostettavaksi kaikki vintin karmit, veistosalin länsipään karmit sekä vino pino sisäikkunoita. Ei siis ole epäselvyyttä siitä, mikä on tulevan kesän tärkein remonttikohde!

Entisöijä nouti juhannuksen alla vuoden 2017 potilaat, yhden kuusenjuurellisen ulkopokia. Itse saimme vihdoinkin aloitettua sisäpokien rapsuttelun. Niiden kunto oli kohtalaisen hyvä. Vanha maali istui enimmäkseen tiukassa ja kititkin olivat pysyneet paikoillaan joitakin pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Paikoin oli kosteus saanut maalin halkeilemaan ja hieman harmaannuttanut alla olevaa puuta, mutta varsinaista lahoa emme sisäpokista löytäneet.

Veistosalin karmeihin päästiin viimein käsiksi heinäkuun alussa.

Havaitsimme, että kiivaasta siivoamisesta ja raivaamisesta huolimatta varastoista voi vieläkin löytyä yllätyksiä. Löysimme sattumalta sekalaisesta pokien kaaoksesta saunan sisäpokat! Olimme keräämässä jätepisteelle vietävää vieraiden pokien ja muun rojun kuormaa peräkärryyn, kun oivalsimme, että eräät seitsemän pokaa näyttivät kummallisen tutuilta. Sovitimme huviksemme yhtä niistä saunan karmeihin ja kas ihmettä, siinähän sen paikka olikin. Talteen siis viime tipassa! Muut pölyttyneet ja rapistuneet pokat saivat lähtöpassit, sillä ne olivat selvästi jostain aivan toisesta rakennuksesta eivätkä edes mainittavan hienoja.

Edessä siis saunan sisäpokien kunnostusta tulevina aikoina myös. Olisihan mukavaa saada saunakamarista hieman paremmin lämpöä pitävä kevään ja syksyn vilpakoita kelejä ajatellen!

Sisäpokien maalaus alkoi heinäkuun lopulla. Kerralla veistosalissa mahtui työstämään noin kahdeksaa pokaa, sillä enempää ei turvallisesti saanut levitettyä lattioille kuivumaan - kulkureittejäkin piti jättää. Lisäksi kahdeksan oli jaksamisenkin kannalta sopiva määrä kerralla maalattavaksi. Tiesi tehneensä, mutta ei ehtinyt leipiintyä.

Samoihin aikoihin saimme kesän ensimmäisen erän kunnostettuja ulkopokia verstaalta takaisin. Talon itäpääty sai jälleen säällisen ilmeen, kun siellä päästiin eroon pressuviritelmistä.

Tärkeä osa vanhoja ikkunoita ovat helat kuten ikkunansulkijat. Ikkunoissamme oli monenlaista sulkijamekanismia: espanjoletteja, korvasalpoja ja työntösalpoja. Espanjoletit olivat kaikki ehjiä, mutta osa korvasalvoista ja vielä suurempi osa pikkuisista työntösalvoista oli aikojen saatossa mennyt rikki. Niinpä piti etsiä uusia, mahdollisimman samankaltaisia ikkunansulkijoita. Lisäksi piti puhdistaa epämääräiset maalisotkut espanjoleteista sekä ehjistä vanhoista korvasalvoista.

Löysimme vanhojen työntösalpojen kanssa lähes identtiset salvat, vain hieman pienemmät. Vanhat korvasalvat olivat suurimmalta osin kuparoituja ja sellaisia ei ollut enää saatavilla, mutta löytyi messinkisiä, lähes samanmuotoisia uustuotantosalpoja. Niitä siis muutama tilaukseen. Tietysti ruuvienkin piti olla samaa materiaalia, jotta vaikutelma olisi viimeistelty. Vanhoihin salpoihin meiltä löytyivät parahultaiset vanhat, tummuneet ruuvit ja messinkiset, täydellisesti sopivat talttapäiset ruuvit löytyivät uustuotantona.

Olipa mukavaa viimeistellä ensimmäisiä lopultakin takaisin paikoilleen saatuja sisäpokia kauniilla heloilla!

Kesän 2017 kunnostettavien ulkopokien sarja saatiin takaisin paikoilleen elokuussa. Julkisivujen ilme näytti taas asteen pirteämmältä. Omaa vuoroaan jäivät vielä odottamaan pohjoisseinän kahden suuren ikkuna-aukon pokat, mutta olo alkoi silti tuntua voittajalta - suurin osa urakasta oli kiistatta takana.

Kesällä 2018 uskaltauduimme itse kunnostamaan sisäpokien lisäksi myös vaaleanpunaisen salin ulkopokat. Lasien irrotus ja paikalleen laitto oli jännää puuhaa, mutta sujui varsin onnellisesti ilman erityisempiä kommelluksia. Elokuussa oli aika saada takaisin paikoilleen ensimmäiset itse kunnostetut ulkopokat. Eivät ne yhtään hullummilta näyttäneet. Ehkä hieman ronskimpaa jälkeä kuin ammattilaisen käsistä, mutta aivan kelvollista kumminkin.

Elokuun loppupuolella päästiin viimein asentamaan kauan kaivattuja ulko-ovia. Puuseppä oli kesän mittaan tehnyt ne alkuperäisen oven tyyliä mukaillen. Aikaisemmista paneloiduista, rumiksi kauhtuneista ja roikkuvista ulko-ovista päästiin lopultakin eroon!

Uusien ovien suklaanruskea sävy valittiin alkuperäisestä ovesta löytyneiden tummien maalihippujen perusteella ja sovitettiin talon muihin väreihin. Katto ja ovi olivat hyvinkin samaa sävyä eikä tumma ruskea punamullankaan kanssa riidellyt. Värilastun nimi oli Munakoiso, mistä ehkä tulisi mieleen jotain violetimpaan vivahtavaa, mutta yhtä kaikki ruskea se oli.

Jotenkin pääsi vierähtämään vuosi ulko-ovien asennuksesta ennen kuin ennätimme tunkea pellavarivettä karmien rakoihin. Aikaisemmin ei ollut akuuttia tarvetta, mutta vakituinen asuminen ja vääjäämättä lähestyvä talvi motivoivat toimimaan. Eipä tuo kovin vaivalloista ollut kun lopulta puuhaan ryhdyimme. Viisi kiloa rivettä upposi rakoihin helposti ja vähän jäi vielä tilaakin, joten karmilautojen asennus sai odottaa tilkitsemisen viimeistelyä.

Lämpötaloudellisia parannuksia tehtiin myös vintin portaikon oviaukkoon. Kohtuuttoman iso kulkuaukko muuttui järkevämmän kokoiseksi. Keittiöremontin alta pois puretulle ensopahville tuli samassa yhteydessä uusiokäyttöä. Näppärästi se maisemoi kipsilevyn kätköönsä. Vielä vähän villoja uuden seinän takapuolelle ja paksu viltti oviaukkoon oven virkaa tekemään! Lämmön karkaaminen vintin suuntaan vähenee.