Grafiikkaa

Innostuin kartonkigrafiikasta vuonna 2013. Kartongin ohella olen tehnyt grafiikkaa myös pvc-laatoilla. Syväpainotekniikalla aikaansaatuja kuvia olen usein vielä työstänyt eteenpäin akvarellilla tai guassilla. Vuoden 2016 lopulla tutustuin myös kuvansiirtotekniikkaan. Kuvansiirrosta alkunsa saaneet työt muotoutuivat sekatekniikkatöiksi, jotka lähestyivät piirustusta tai maalausta.

Kuva-aiheina minua kiinnostavat erityisesti hevoshahmot sekä hevosaiheiset taruolennot kuten runoratsu Pegasos. Olen kuitenkin laajentanut aihepiirejäni. Kissa-aiheisia grafiikan töitä syntyi tulvimalla muutama vuosi sitten. Olenpa mielen virkistykseksi tehnyt muutaman vanhojen autojenkin kuvan.

Vuoden 2017 jälkeen minulla ei ole ollut prässiä käytettävissäni. Osittain tästä johtuen grafiikan tekoni on tauolla. Olen myös keskittynyt pari vuotta niin intensiivisesti kuivapastellitöihin, ettei aikaa kovin paljon edes ole jäänyt muihin taiteenlajeihin. Oman prässin hankinta on ikuisuussuunnitelma, jonka kukaties lähivuosina toteutan.

Myytävästä grafiikasta voi tiedustella sähköpostitse.

Vuoden 2017 töitä

Kissamaista 18. Vedossarja 3 kpl. Syväpainografiikka, akvarelli ja lyöntimetalli. 15 x 15 cm, 40e.

Hevosmaista 2. Vedossarja 3 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Hevosmaista 1. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Sulottaret. Vedossarja 6 kpl, josta myynnissä 3 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 22,5 x 31,5 cm, 150e.

Kesänhenki. Vedossarja 6 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 22 x 25 cm, 100e.

Askarruttava kirje. Vedossarja 4 kpl. Syväpainografiikka, akvarelli, guassi ja lyöntimetalli. 160e.

Kissamaista 17. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kissamaista 16. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kuuta mouruava kissa. Vedossarja 6 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 25 x 25 cm, 100e.

Vanhempia töitä

Kissamaista 13. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kissamaista 15. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Nimetön III. Uniikkivedos. Kuvansiirto, guassi ja pastellikynät paperitapetille. 22 x 24 cm, 75e.

Kissamaista 10. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kissamaista 12. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kissamaista 9. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Kissamaista 1. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Yksisarvinen ja aurinko. Vedossarja 4 kpl, josta myynnissä 1 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 32,5 x 30,5 cm, 150e.

Kissamaista 2. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 15 x 15 cm, 30e.

Runon kukka II. Vedossarja 6 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 18,5 x 24 cm, 90e.

Kultasiipi. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli, 100e.

Liinaharja II. Vedossarja 4 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 24 x 31 cm, 100e.

Lennossa. Vedossarja 6 kpl, josta myytävänä 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 100e.

Pegasos IV. Vedossarja 6 kpl, josta myytävänä 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 21,5 x 24,5 cm, 100e.

Kevään ääni. Vedossarja 7 kpl, josta myynnissä 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 75e.

Maatiaiskukko. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 16,5 x 23,5 cm, 90e.

Maatiaiskana. Vedossarja 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 19 x 24 cm, 90e.

Kevään taikaa. Vedossarja 7 kpl, josta myynnissä 5 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 21 x 28 cm, 80e.

Hevosenleikkiä II. Vedossarja 4 kpl. Syväpainografiikka ja akvarelli. 19,5 x 25 cm, 50e.

Varsa. Vedossarja 4 kpl. 16,5 x 22 cm, 45e.

Ilmestys II. Vedossarja 4 kpl. 15 x 20 cm, 30e.