Maisematyöt

Ostaessamme kyläkoulun sen tontti oli monin osin varsin villiintyneessä tilassa. Tuomet, pihlajat, taikinamarjat ja monet muut puuvartiset luonnonkasvit olivat valloittaneet laajoja alueita ja yleisilme oli paikoin varsin pusikoitunut. Nurmikkoa lukuun ottamatta avoimet alueet olivat heinikon, pujojen, putkikasvien ja muun korkean ruohovartisen kasvillisuuden vaikeakulkuista valtakuntaa.

Kyläkoulun lähipiiri oli koulun toimiessa varsin avoin, jopa karu. Ihan ennalleen emme halunneet aluetta saattaa, mutta sen sijaan halusimme palauttaa jotain alueen avoimesta luonteesta ja helppokulkuisuudesta.

Alla lähtötilannetta.

Kolmisen vuotta katselimme tilannetta ja hoidimme ympäristöä etupäässä viikatteen avulla. Keväällä 2015 oli viimein moottorisahan vuoro. Huonokuntoisen ja ylimääräisen puuston sekä pensaikon raivaus alkoi.

Karsittavaa puuainesta kertyi pikkuhiljaa lisää ja lisää. Puuliiteriin alkoi kasvaa mittavia uusia polttopuupinoja kuivumaan tulevia lämmityskausia varten ja risua syntyi. Välillä poltettiin risukokkoja ja sitten taas jatkettiin. Mitä olisimmekaan tehneet ilman kokkoa? Kesien 2015 ja 2016 aikana paloi varmasti toistakymmentä kokkoa.

Ahkeran moottorisahan laulatuksen tulokset alkoivat vähitellen näkyä maisemassa. Välillä tilattiin tontille työmies jyrsimään ei-toivottuja kantoja näkymättömiin ja poltettiin lisää kokkoja... Usein saimme aikaan liikenteen hidastumista ohittavalla tiellä, kun ihmiset kummastelivat, mikä siellä tontilla oikein savuaa.

Lokakuussa 2016 tilasimme tontille täyttösoraa, multaa sekä suurikokoisen telakaivinkoneen.

Telakaivuri oli jo ehtinyt poistaa pelloltamme kaikki kiviset saarekkeet, samoin naapuripelloilta. Vuokraviljelijä oli pistänyt tuulemaan ja parantanut peltojen viljeltävyyttä oikein urakalla! Meidän puolestamme se oli hieno juttu - peltomaisema pysyisi entistäkin varmemmin avoimena ja aktiivisessa viljelyssä. Saman isomman urakan sivussa saimme suuren koneen hetkeksi myös omiin tarpeisiimme käyttöön.

Heti kaivinkoneen tehtyä työnsä talvi tuli, maa meni routaan, lunta satoi ja maisematyöt keskeytyivät. Kevättä ja maan sulamista odottamaan jäi karkea aihio. Talven kuluessa tutkiskeltiin mielenkiinnolla tarjolla olevien niittykukkaseosten lukuisia vaihtoehtoja. Perhosniitty? Perennaniitty? Kenties sininen tai punainen niitty? Myös taimitarhojen valikoimia tutkittiin. Kukkivia puita? Lisää hedelmäpuita?

Pääsiäisenä 2017 tuli takatalvi, mutta päästiin silti tositoimiin tarkempien maanmuokkausten kanssa. Tilasimme pikkukaivurin ja -dumpperin, joilla pääsimme jatkamaan siitä, mihin jättikaivinkone oli lopettanut. Tilasimme myös vielä yhden kasettikuormallisen multaa pihaan.

Pihapiirissä oli useita sitkaasti heinittyneitä alueita, joille isolla koneella ei ollut asiaa mutta lapio oli liian kevyt keino. Pieni kaivuri kaapi hankalat heinikot varsin näppärästi irti. Paikasta riippuen heinikoiden tilalle tulee joko nurmea tai kukkaniittyä.

Varaston takana vuosia muhinut laaja sekalaisen kasvijätteen komposti oli helppo kääntää ja levittää kaivurin kanssa. Myös uudelle kukkapenkille tehtiin sijaa.

Saunan ympäristöön raivattiin sijaa kukkaniitylle ja ajettiin dumpperilla runsaasti uutta multaa nurmikon parantamista ja tasoittamista varten.

Koneiden aloittaman työn viimeistely sujui lihasvoimin piikkiharavalla, lapiolla ja kottikärryillä.

Ahkeran haravoinnin ja tasoittelun jälkeen kaikki alkoi olla valmista siementen kylvöä varten. Osa siemenistä oli jo saapunut, osa oli vielä matkalla postiin.

Maanmuokkausten välissä oli sopiva hetki suorittaa vielä viimeisiä silauksia puuston poistossa. Pikkumökin ympäristö avartui ennakoimaan rakennuksen muutaman vuoden päässä siintävää kunnostusta.

Vappuviikonloppuna 2017 päästiin viimein kylvämään sekä nurmen että kukkaniityn siemenet. Sekoitimme yhteen perhos- ja perennaniittyseokset ja laitoimme mukaan vielä hieman suojaheinää. Sitten sekoitimme siemenyhdistelmän turpeeseen ja tämän jälkeen seos oli valmis kylvettäväksi. Turve jätti kätevästi väriä jo kylvetyille alueille, joten siementen peittävyyttä oli helppoa tarkastella. Ilman seosainetta se olisi ollut varsin vaikeata - siemenet olivat pieniä ja ne piti kylvää harvaan.

Toukokuu 2017 oli poikkeuksellisen kuiva. Päädyimme kastelemaan nurmikylvöksiämme, kunnes vedenpinta kaivossa laski hälyttävän alas eikä pumppu enää saanut hörpättyä vettä. Pohjavesi on tänä vuonna harvinaisen matalalla. Niinpä kylvökset saivat jäädä oman onnensa nojaan ja säästimme niukat vesivarat saunomiseen ja ruoanlaittoon. Luonnonkasvit kuten vuohenputki ja erilaiset heinät eivät kuivuudesta piitanneet vaan rehottivat, ja niitä on sai niittää jo varhaisessa vaiheessa, koska paikoittain kylvösalueilla kasvaessaan ne muuten olisivat tukahduttaneet itämässä olevat niittykukat.

Kesäkuu tarjosi viimein sateita ja nurmikylvökset elpyivät - ja rikkaruohot innostuivat sitäkin enemmän. Niittyalueilla ei juuri muuta kasvanutkaan. Niitimme ahkerasti ei-toivottuja kasveja pois ja luotimme niittysiementen toimittajaan, joka oli kertonut niityn näyttävän ensimmäiset pari vuotta aika surkealta, mutta kehkeytyvän kyllä pikkuhiljaa hienoksi. Kärsivällisyyttä siis!

Heinäkuun puoleenväliin mennessä rikkaruohot olivat riehaantuneet niityillämme siinä määrin raivoisaan lehtevyyteen, että niille oli pakko tehdä jotain muuta kuin niittää. Niittämiseen ne tuntuivat nimittäin reagoivan kuin tarunomainen hirviö: kun yhden pään katkaiset, kasvaa kaksi uutta tilalle. Emme halunneet savikoiden, tatarten, pujojen, nokkosten ja muiden lehtivihreään pukeutuneiden hirviöiden juhlivan tontillamme yhtään pidempään niittykukkia tukahduttamassa, joten oli aika ottaa tyly asenne esiin.

Siispä kitkemään vitsaukset juurineen pois!

Uskoa niityn tulevaisuuteen valoivat salavihkaa sinne tänne auenneet ensimmäiset kukat. Keltapäivänkakkaraa ja kaunokkeja oli lymynnyt sankoin joukoin rikkakasvien pimennossa. Nyt ne saavat ansaitsemansa valoa ja toivottavasti kasvavat suuriksi ja vahvoiksi ja siementävät ahkerasti lähiympäristöönsä.

Elokuussa niitty alkoi jakaa odottamattomia yllätyksiä.

Siemenseoksissa ei pitänyt olla unikon unikkoa, mutta niin vain nupulle kehittyi lukuisia pioniunikoita, jotka availivat peräperää appelsiinin kokoisia kukkiaan eri punaisen sävyissä. Myös yksinkertaisempia unikoita nosti päitään muun niittykasvillisuuden yläpuolelle. Emmepä arvanneet sellaisia toivoa, mutta mitä muuta voi ihminen olla kuin iloinen näin komeista salamatkustajista. Mainio siemenkaupan kylkiäinen!

Perhosia alkoi etsiytyä niityillemme vähitellen lisääntyvissä määrin. Alkuun näimme kukkien ympärillä lepattelemassa etupäässä kaaliperhosia, mutta kesän loppua kohti lajisto runsastui. Toistaiseksi tuttuja ja yleisiä perhosia kaikki. Tuonevatko tulevat vuodet mukanaan uusiakin tuttavuuksia? Se jää nähtäväksi.

Vielä lokakuussakin niittyalueet kukkivat kuin ei talvi olisi koskaan tulossa.

Lokakuun loppupuolella tulivat ensimmäiset yöpakkaset, pukivat kukat kuuraan ja niitty lopulta antautui talvelle. Saimme viimein niittää sen. Suosituksen mukaan niitty tulisi niittää loppukesällä kukinnan päätyttyä... meidän kaksi niittyämme kukkivat itsepintaisesti miltei marraskuulle saakka!

Niittojätteitä pääsimme keräämään vasta kevään tultua. Sekin vastoin suosituksia, joiden mukaan kerääminen pitäisi tehdä muutaman päivän kuluttua niitosta. Ainakin jäi siemenille koko talvi aikaa karista maahan!

Niityn toinen kesä käynnistyi toukokuussa yllättävillä leskenlehdillä ja niiden jälkeen suurella määrällä puna-ailakkeja. Lisäksi niitylle lehahti pilvinä keltaisia ristikukkaisia, joita ei siemenseoksessa ollut - yllätys tämäkin. Kauniisti kukkivat yllätykset odotettujen kukkijoiden rinnalla. Nupullaan oli koko joukko päivänkakkaroita, kaikki valkoisia. Tulisiko keltaisia tänä vuonna ollenkaan?

Kesä 2018 oli poikkeuksellisen kuiva ja helteinen. Kyläkoulu sijaitsee lämpimällä paikalla, joten meillä oli aivan erityisen lämmintä. Mittari kiipesi joinakin päivinä jopa 34 asteeseen. Niitty ei aivan kauheasti tykännyt kuumasta kuivuudesta. Kukkihan se jossain määrin kesälläkin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin ensimmäisenä kesänään. Elokuuhun mennessä suurin osa kasveista alkoi olla jo ruskeita ja tuleentuneita. Toisaalta se oli hyvä asia - pääsisimme niittämään ja korjaamaan niittojätteet siihen aikaan kuin se kuuluisikin tehdä.

Syksyllä 2018 tehtiin vielä hieman maisemaa avaavia töitä. Alun perin emme olleet ajatelleet kaataa ihan näin paljon puustoa, mutta kolmen lahovaurioisen raidan rykelmä olisi voinut sopivalla myrskyllä kaatua pikkumökin päälle ja suuri, sinällään vallan hyväkuntoinen pihlaja raapi pahasti varaston kattoa. Niinpä päädyimme jälleen moottorisahapuuhiin.

Syksyllä 2018 ennätimme viimein myös tehdä risusavottaa tontin kulmalla rehottavassa, villisti kasvaneessa tiheikössä. Pientä puuta, erityisesti kuusta oli runsaasti, seassa jonkin verran isompaa puustoa, lähinnä koivua ja haapaa. Syntyi paljon aineksia risukokkoihin ja myös polttopuuta. Osa viidakosta saatiin siistittyä, mutta suurempi osa jäi vielä odottamaan tulevia vuosia. Toivomme kehittävämme viidakon tilalle valoisaa, helppokulkuista - niin helppokulkuista kuin kivikkoisessa maastossa on mahdollista - lehtipuuvaltaista metsää.

Keväällä 2019 tontille rakennettiin uusi sakokaivo ja maasuodattamo. Niiden paikalta kaivettiin pois kivenmurikka poikineen. Annoimme kaivinkonekuskille vapaat kädet puuhastella kivien kanssa ja lähdimme itse muutamaksi päiväksi toisaalle. Saimme pellon laitaan ison kivimuurin, talon päätyyn murikkakasan ja etupihalle laakeasta suuresta kivestä istuskelupaikan. Vähän piti hieraista silmiä, kun näimme työn tulokset - erityisesti, kun emme olleet voineet kuvitellakaan kiviä nousevan maasta niin valtavasti! Muuri vähän naurattikin. Ei kiviä sentään ollut koko pihapiirin aitaamiseen riittänyt, mutta olihan alku lupaava!