Koska kyläkoulu on entinen koulu eikä tavanomainen vanha asuinrakennus, on suuri osa sen ympäristön koristekasveista uudempaa perua. Vanhoja ovat ainoastaan muutamat massiiviset kuuset rakennuksen tuntumassa. Niillä on ikää varmasti enemmän kuin koululla, siinä määrin järeitä ja korkeita ne ovat. Sisääntulotien varrella on hieman nuorempia lehtikuusia. Pihapiirissä nykyisin merkittävät vaahterat on istutettu verrattain myöhään, sillä niitä ei näy vielä vuonna 1960 otetussa ilmakuvassa.

Kesällä 2014 törmäsimme yllättäen kunnan arkistosta löytyneeseen koulua varten tehtyyn puutarhasuunnitelmaan. Suunnitelman tekovuosi ei piirroksesta ilmennyt, mutta tekijä kylläkin: suunnitelman oli allekirjoittanut Kalle Kalervo. Varsin vanha piti suunnitelman kuitenkin olla, koska se oli tehty koulun ollessa vielä vahvasti toiminnassa.

Kuten koulun pihapiiriä tarkastellessa oli helppo havaita, suunnitelmaa ei ollut koskaan lähdetty sen kummemmin toteuttamaan. Oleva tilanne on paljon suunnitelmaa yksinkertaisempi ja villimpi. Kukaties todettiin, että suunnitelman mukaisen pihapiirin ylläpito olisi ollut liian aikaa vievää ja raskasta? Vanhan suunnitelman olemassaolo on kuitenkin jännittävä yksityiskohta ja antaa oman lisänsä koulun historiaan.

Saimme monenlaisia ideoita puutarhan kehittämiseksi. Päätimme istuttaa saunan lämpimälle eteläseinustalle viiniköynnöksiä kokeeksi - jospa ne vaikka selviäisivätkin. Tilasimme neljää eri lajiketta: kahta vaaleaa ja kahta tummaa. Vaikutuimme myös tiedosta, että eksoottisemmatkin hedelmäpuut kuten persikat ja aprikoosit saattavat menestyä Suomen oloissa. Pitäähän niitä toki meidänkin kokeilla, tuumimme. Myöskään päärynä ei toistaiseksi kuulunut kyläkoulun puutarhan puuvahvuuteen. Niinpä tilasimme puutarhaan aprikoosi- ja päärynäpuut. Seuraavana vuonna myös persikkaa oli saatavilla, joten päätimme tilata sitäkin - kaksin kappalein.

Myös koristekasveja tilattiin. Kokeilimme harmaapihtaa ja keltamäntyä muiden havujen kaveriksi - hopeakuusi ja sembramänty siellä jo olikin kotoisempien kuusten, mäntyjen ja katajien seassa.

Viiniköynnökset joutuivat odottamaan postissa hieman turhan pitkään, ja niinpä osa niistä oli melko ryytyneessä tilassa istutusvaiheeseen päästessään. Lykkäsimme kuitenkin kaikki maahan ja toivoimme parasta.

Kasvitarhojen erikoispuuvalikoimat innostivat meitä siinä määrin, että tilasimme kesäkuussa puutarhaamme Suomen oloissa varsin harvinaisiakin koristepuita kuten lännentulppaanipuun, punahevoskastanjan ja neidonhiuspuun. Viimeksi mainitun ympärillä alkoi välittömästi kierrellä nälkäisen näköinen rusakko, joten päädyimme laittamaan puun turvallisesti tiheäsilmäisen verkon sisään. Keltakoivu näytti jo kesällä maistuvan jyrsijöille, mutta pyökkiin ei kukaan heti koskenut. Verkotimme senkin toki myöhemmin ja se alkoi osoittaa orastavia menestyksen merkkejä.

Aprikoosintaimemme heitti valitettavasti henkensä talven seurauksena ja neidonhiuspuukin kitui parin vuoden kitkuttelun jälkeen siinä määrin, että päästimme sen kärsimyksistään. Lännentulppaanipuu sen sijaan selvisi ensimmäisistä talvistaan muutaman paleltuneen latvaverson menetyksillä ja lehti keväisin terhakkaasti. Samalla ruusupensaat ja vanhat perennat panivat parastaan.

Vaihtelevien sääolojen ohella erityisen haasteen kasvillisuudelle muodostavat hirvet, kauriit ja jänikset. Kaikkea ei voi aidata. Niinpä tontillamme viihtyvät nisäkkäät popsivat suihinsa milloin mitäkin. Yöllinen omenatarha on kauriiden ikisuosikki, mutta näkyypä eläimiä varsin usein maleksimassa talon välittömässä läheisyydessä päiväsaikaankin vailla mitään kiirettä. Rauhallisessa maalaisympäristössä niillä ei ole juurikaan pelättävää.

Ensimmäinen, pienehkö osa perennapenkkiä uudistui ennen juhannusta. Isomman osan vanhojen kasvien siirto tuotti tuskia, mutta vähä vähältä osa niistä sai uuden kodin - ruskoliljat pääsivät saunan seinustalle ja kurjenmiekat kiven kupeeseen. Kävin taistelua aikaa vastaan, sillä helle ja kuivuus kurittivat niin uusia kuin vanhojakin kasveja.

En odottanut suuria uudistetun perennapenkin kukinnalta, koska osa taimista oli istutettu aika huonovointisina ja väsähtäneinä, mutta niin vain heinäkuussa alkoi moni kasveista lykätä kukkia. Kukaties tiheämmin seuraavana vuonna? Ainakin taimien silmin nähtävä elpyminen herätti toiveikkuutta. Syksyyn mennessä ne ehtisivät hyvin vahvistua, vaikka monen osalta alku olikin epävarma.