Taidetta

Olen ollut koko ikäni hyvin kiinnostunut kuvallisesta ilmaisusta ja tutustunut monipuolisesti erilaisiin taiteen tekemisen tekniikoihin. Olen piirtänyt lyijykynällä, puuväreillä ja tussilla, maalannut akvarelli-, guassi-, akryyli- ja öljyväritöitä sekä tehnyt grafiikkaa monella eri tekniikalla. Olen myös tehnyt kollaaseja, joissa useampi tekniikka yhdistyy. Joitakin vuosia sitten keskityin maalauksessa tiiviisti pesutekniikkaan sekä grafiikassa kartonkilaatoilla tehtävään syväpainografiikkaan. Nyttemmin olen taas palannut akryylimaalauksen pariin. Uusin aluevaltaukseni ja tällä hetkellä kukaties suurimman taiteellisen intohimoni kohde on kuivapastellit.

Olen käynyt lapsena kuvataidekoulun, kuvataideluokan ja nuorena maisema-arkkitehtiopinnot, joihin liittyi taideopetustakin. Lisäksi olen jatkanut taiteentekoon syventymistä työväenopiston kursseilla. Olen myös tuonut töitäni esille lähes kahdessakymmenessä taidenäyttelyssä, niin yksityis- kuin yhteisnäyttelyissäkin.

Suuren osan käyttämistäni tekniikoista olen oppinut etupäässä omien itsenäisten kokeilujeni, yritysten ja erehdysten ja toisinaan silkkojen yllätysten ansiosta. Taiteentekijänä olin pitkään yksinäinen susi, mutta muutama vuosi sitten aktivoiduin yhteisöllisesti ja liityin muutamaan taideyhdistykseen. Kukaties voin niiden jäsenenä sekä antaa että saada ja kulkea jälleen eteenpäin kohti uusia elämyksiä taiteen polulla.

Olen koonnut sivuille valikoiman tekemiäni töitä. Suurin osa esillä olevista töistä on myytävänä. Kysy rohkeasti sähköpostitse, mikäli jokin töistä herättää kiinnostuksen! Taiteilijalle juuri mikään ei ole mieluisampaa kuin saada töitänsä uusiin koteihin ja tietää, että ne siellä uusia omistajiaan päivittäin ilahduttavat. Luomistyö on suuri onni, mutta yhtäläinen onni on saada "lapset" maailmalle. Sillä tavoin ilo töistä laajentuu.

Olen toisinaan tehnyt tilaustöitäkin, mutta tällä hetkellä inspiraationi keskittyy täysin omien aiheideni käsittelyyn. Kukaties joskus tulevaisuudessa on taas tilaustöiden aika.