Puulämmitys

Kyläkoulussa oli sen hankkiessamme kaikkiaan seitsemän tulisijaa: kakluuni, tiilimuuri, neljä pönttöuunia ja leivinuuni. Viimeksimainittu oli käyttökiellossa hormissa olevan naakanpesän vuoksi. Koska meillä ei ollut tarvetta leivinuunille tai tulisijalle keittiössä ylipäänsä, emme pitäneet kiirettä hormin avaamisen kanssa. Muut tulisijat olivat toimivat ja käytössä ja se riitti meille.

Sisään muuttaessamme talossa oli uunien lisäksi useita kiinteitä sähköpattereita. Remontin edetessä hankkiuduimme niistä eroon, koska ne eivät sopineet vanhan talon henkeen idealtaan eivätkä ulkonäöltään. Meillä on varuiksi olemassa muutama liikuteltava sähköpatteri sekä lämpöpuhallin, jos tilanne sellaisten käyttöä vaatii. Enimmän aikaa ne ovat varastossa.

Kyläkoulun tonttiin kuuluu noin hehtaarin verran peltoa, joka on vuokrattu lähellä asuvalle maanviljelijälle. Vuokransa hän maksaa vuosittain traktorikuormallisella halkoja. Tämän lisäksi olemme toki saaneet myös itse vihkiytyä polttopuiden tekemisen saloihin. Tontilta irtoaa hyvin sahattavaa rankaa ja remontin kuluessa on myös kertynyt purkulautaa. Onneksi on sirkkeli, jolla pätkiminen sujuu kätevästi.

Puuvarastossa ei heti lopu tila kesken etenkään korkeussuunnassa. Sisätilalla on korkeutta vähintään viisi metriä. Siinä on mukava rakennella rohkean kokoisia puupinoja.

Pönttöuunien maalausta

Koulun neljästä peltikuorisesta pönttöuunista kaksi oli maalattu kuparinvärisellä spraymaalilla. Värivalinta ei meitä erityisemmin innostanut ja niinpä päätimme maalata uunit uudelleen, vaikka maalipinta sinällään olikin aivan asiallisessa kunnossa.

Koulun vanhojen oppilaiden mukaan pönttöuunit olivat ainakin 1950-luvulla olleet harmaat. Harmaa värimaailma ei myöskään meitä innostanut, joten päädyimme valitsemaan uunien väriksi neutraalin valkoisen. Tumman pohjan peittämiseksi ohuin kerroksin tuli maalikerroksia seitsemän tai kahdeksan - jossain vaiheessa sekosimme laskuissa. Maalaus oli sen verran työläs, että toinen kuparinvärisistä uuneista sai odottaa valkeaksi tuloansa seuraavaan vuoteen.

Tummanpunainen uuni sinisessä salissa sai jäädä silleen toistaiseksi, mutta veistosalin rumanruskea uuni maalattiin hehkeämmäksi veistosalin muun remontoinnin yhteydessä.

Naakanpesiä 2015

Alkukeväällä 2015 havahduimme siihen, ettei yksi pönttöuuneistamme vedä. Savut tulivat sisään kahdesti, joten lopetimme uunin käytön ja tilasimme nuohoojan tarkastamaan tilanteen.

Hormista löytyi tuore naakanpesä, jossa oli kuoriutuneita munia. Nuohooja sai pesän tuupittua alaspäin, mutta poistoa varten hormi oli piikattava auki. Siihen työhön piti kutsua muurari. Kova oli vaiva, mutta lopulta uuni toimi jälleen kuten pitikin.

Naakka on nokkela lintu. Huolimatta verkoista oli se onnistunut luikertelemaan hormiin pesimään. Ehkä verkko oli ollut turhan heppoista tekoa. Pidämme naakoista edelleen, mutta ovathan ne toisaalta aikamoinen riesa!

Kaakelilöytö

Varaston vanhaa navetta-sikolättiä siivotessamme törmäsimme pinoon valkoisia kuppikaakeleita. Niissä oli päällä vahva likakerros ja osa kupeista oli lohkeillut, mutta suurin osa vaikutti ehjiltä.

Vihreässä kamarissa on 1970-luvulta peräisin oleva karu tiiliuuni, joten arvelimme, että kuppikaakelit olivat peräisin sen tieltä pois puretusta kakluunista. Miksi kakluuni oli purettu, sitä emme tiedä, mutta kukaties sen sisukset olivat kuluneet huonoon kuntoon. Maakuntamuseon perinnerakennusmestari näki tilalle muuratun uunin ja kommentoi sitä kuvaavalla termillä "hätäuuni." Siltä se kieltämättä näyttää. Historian kätköihin jää, miksei kakluunia ollut muurattu uudelleen.

Pesimme ja järjestimme kuppikaakelit ja totesimme, että niistähän saisi melkein muurattua kokonaisen uunin. Muutama uusi kaakeli ehkä tarvittaisiin. Kannoimme kaakelit vinttiin säilöön. Houkutus on kova purkaa ruma kulmikas hätäuuni ja muurauttaa kakluuni uudelleen vanhalle paikalleen.

Aika näyttää, ryhdymmekö projektiin.

Polttopuuta

Vuonna 2016 aloittamamme mittavat maisematyöt johtivat lukuisien puiden kaatamiseen tontilta. Olimme kuvitelleet puuliiterimme kapasiteetin loputtomaksi, mutta nähtävästi sekin on rajallinen! Yhtäkkiä meillä oli tolkuton määrä tuomipölliä, pihlajapölliä, kuusipölliä ja vaikka mitä muutakin pölliä. Se kaikki piti tietysti ensin hakata haloiksi. Koska meillä ei ole (eikä meille myöskään tule) halkaisukonetta, oli tiedossa reipasta hikiliikuntaa kirveen kanssa. Tuomia varten piti ostaa kiertokiila ja leka, koska tuomet eivät suostuneet kiltimmillä keinoilla yhteistyöhön.

Lisää puunhakkuuta keväällä 2018...

...ja hakkuun tuloksia halkomista odottamassa.

Tunnelmia

Pakkasten koittaessa...

...jatkuvaa työtä.

...lämmittäminen on...

Vanhan talon lämpimänä pysymistä auttavat ikkunapaperit.

Niiden liimaamisessa kuluu hetki jos toinenkin.

Polttopuuta suurena annoksena sisään vajaan...

...ja pieninä annoksina ulos.

Uusi tulisija keittiöön 2019

Keittiöremontin yhteydessä purimme pois epäkäytännöllisen ja ruman 1970-luvulla muuratun leivinuunin ja päätimme korvata sen pienellä, kompaktilla Porin Matilla.

Meille oli täysi arvoitus, mitä leivinuunin punatiilinen fasadi piti sisällään. Se selviäisi vain purkamalla ja katsomalla, mitä tulisi vastaan. 1950-luvulla madallettua kattoa pois purettaessa huomasimme, että vanha katto jatkui mielenkiintoisesti leivinuunin yläpuolella olevan muurinpätkän taakse. Siellä olikin lattiasta kattoon saakka ulottuva syvennys!

Leivinuuni lähti irti helposti ja suuri osa tiilistä säilyi ehjinä. Syvennyskin vaikutti pahimman muran poistuttua ihan siistiltä. Edusmuuri ei ollut kantava, joten sen saattoi huoletta purkaa pois, ja niin meillä oli keittiössä mukava, hyvinkin Porin Matille sopiva tulisijanurkkaus.

Tasoituksen ja maalauksen jälkeen syvennys oli kuin uusi. Uunille valettiin kunnollinen, tasainen alusta, joka maalattiin Betoluxilla samaan sävyyn kuin keittiön puulattia. Vesijohdot vedettiin kulkemaan syvennyksen alareunaan ja lämminvesivaraaja kiinnitettiin katonrajaan. Sitten olikin kaikki valmista Porin Matin saapumiseen.

Vaikka Porin Matti on pieni ja kompakti, suorastaan sievä tulisija, painaa se kuitenkin 200 kiloa. Niinpä siirto sisään ei ollut aivan yksinkertainen operaatio. Keittiöremonttia tehneet kolme raavasta miestä heittivät hanskat tiskiin haasteen edessä koetettuaan ensin pitkään porukalla saada uunia liikkeelle. Matkalla keittiöön oli monta porrasta, kynnystä ja useampi mutka. Tarvittiin painavien esineiden siirtoon erikoistunutta väkeä.

Turvauduimme samaan muuttofirmaan joka oli onnellisesti saanut flyygelimmekin samaisesta ovesta ja portaikosta sisään. Paikalle saapui kaksi miestä. Meni alle kymmenen minuuttia ja uuni oli eleettömästi ja vailla ärräpäitä siirretty pihasta syvennykseensä! Olimme suorituksesta sangen vaikuttuneita. Uunin liikuttelu oli selvästi tekniikkalaji.

Porin Matin hormiliitännässä tuli muutama mutka matkaan. Ensinnäkin liitosta varten oli teetettävä eristetty, mittojen mukaan valmistettava hormiyhde - hormin aukko oli melko korkealla muurissa ja lisäksi yhdysputken piti kääntyä pariinkin kertaan matkan varrella, koska tietenkään aukko ei ollut kätevästi tulisijan takana. Toisekseen hormi oli täpötäynnä monen vuoden ajalta kertynyttä naakanpesää.

Hormiyhteen valmistaminen kesti hämmästyttävän pitkään. Odottelimme. Siinä odottelun kuluessa nuohooja kävi hajottamassa naakanpesät. Työhön meni kolme tuntia ja lukuisia työvälineitä tarvittiin ja moneen kertaan piti rampata katolle ja hormin alapäähän ja taas takaisin katolle... Tiukassa olivat pesät, mutta lopulta hormi saatiin auki eikä tarvinnut piikata sitä hajalle mistään kohtaa, vaikka sekin uhkakuva oli olemassa.

Porin Matti saatiin viimein käyttökuntoon lokakuun puolessavälissä. Jo oli aikakin. Ilmojen pikkuhiljaa viilentyessä keittiössä olisi kohta ollut aika ikävää ilman kunnollista tulisijaa! Iloisina ryhdyimme sisäänajamaan pikku uuniamme. Se toimi. Todistettavasti lämpenee. Yksi huoli vähemmän talven lähestyessä.